Tällainen on mies, jolle luovutat nahkasi – “Tätä tehdään niin kauan kuin pää ja kädet toimivat”

Tuomas Koivurinne tekee tatuointeja Tampereen Putkassa.

Tällainen on mies, jolle luovutat nahkasi – “Tätä tehdään niin kauan kuin pää ja kädet toimivat”

Tuomas Koivurinne tekee tatuointeja Tampereen Putkassa.
Tatuointiliikkeet ovat täynnä artisteja, joille tuntemattomat tulevat tatuoitaviksi. Nämä ammattilaiset erottuvat toisistaan oman tyylinsä perusteella, mutta millainen ihminen tatuointikoneen takana on?

Liikkeessä käy kuhina, vaikka sulkemisaika lähestyy. Valokuvilla ja piirrustuksilla sisustetun tilan täyttävät nauru, rock ja tatuointikoneen surina. Tällä kertaa tarkoituksena ei kuitenkaan ole tatuoinnin ottaminen, vaan artistin tapaaminen.

– Oletko kahvinjuoja, Tuomas Koivurinne kysyy heti ja jatkaa ennen kunnon vastausta:

– Hyvä, ei meillä sitä olisi enää ollutkaan.

Pitkä ja parrakas Koivurinne huokuu huumoria ja rentoa asennetta. Mies työskentelee yhdessä Tampereen suosituimmista tatuointiliikkeistä, Putka Tattoo & Piercingissä.

Putka sai alkunsa vuonna 2003. Perustaja Ilkka Kyllönen työskenteli ennen Putkaa muiden tatuointiartistien leivissä ja löysi sitä kautta kannustimen oman liikkeen perustamiseen. Nimi syntyi viereisen poliisilaitoksen inspiroimana. Nyt saman katon alla työskentelee kaksitoista työntekijää, jotka pyörittävät tatuointi- ja lävistyspuolta sekä kampaamoa.

Seitsemän tatuointiartistin tiimiin lukeutuva Koivurinne on viettänyt kuusi vuotta liikkeessä sekä itse alalla. Hommat aloitettiin muiden tekijöiden oppipoikana, vaikka tositoimiin päästiinkin heti. Ensimmäisenä päivänä väritettiin jo asiakkaan haalistunutta tatuointia uudelleen ja pantiin ovet säppiin päivän päätteeksi.

– Tekeminen on ainut tapa oppia, se ei onnistu kirjoja lukemalla tai YouTube-videoita katsomalla. Pitää päästä nahkaan kiinni, Koivurinne selittää.

Koivurinteellä on entuudestaan kuvaamataitotaustaa, mutta muuten päätyminen tatuointien maailmaan tapahtui vahingossa. Ilman taidetaustaa hän ei kuitenkaan olisi tutustunut Riku Valliin, jolla oli oma tatuointistudio. Koivurinne alkoi asioida liikkeessä tatuointien merkeissä ja ilmeni, että heillä on yhteisiä tuttuja. Uuden ystävyyden ainekset olivat siinä.

Pari vuotta myöhemmin, uudenvuoden iltana, Valli vihjasi Koivurinteelle avoimesta työpaikasta Putkassa, jonne hän oli itsekin siirtynyt. Käsky oli selvä: portfolio sisään ja tatuointeja tekemään. Niin siinä lopulta kävikin.

Artisti ei ole katunut päätöstään. Nykytilanteeseen Koivurinne on erittäin tyytyväinen, eikä hänellä ole mielessä erityisempiä tulevaisuudenhaaveita.

– Tätä tehdään niin kauan kuin pää ja kädet toimivat.

Ensimmäisiä Koivurinteen tekemiä tatuointeja olivat yksinkertaiset kuvat ja tekstit, joihin kaverit pääsivät koekaniineiksi. Pian kuitenkin alettiin tehdä kuvia, jotka kiinnostivat oikeasti. Realistiset tai surrealistiset mustaharmaat tatuoinnit tuntuvat olevan tämän miehen heiniä, vaikka hän tekeekin kaikenlaisia leimoja. Näiden lisäksi taiteellisesti lahjakas Koivurinne maalaa myös liikkeen mainoksia.

Tatuoija kerrallaan liike tyhjenee. Viimeinen työkaveri pelleilee vielä hetken Koivurinteen kanssa ja toivottaa sitten hyvät yöt. Taustalla soiva rock-soittolista jatkaa pyörimistään.

Kuvataidetausta olisi voinut viedä vaikka minne, joten miksi tatuoinnit veivät Koivurinteen mukanaan?

– Niiden tekeminen on vain yksinkertaisesti jännittävämpää kuin maitotölkkien suunnittelu, Koivurinne sanoo.

Lisäksi tatuointien pitkä historia kiinnostaa miestä, sillä kukaan ei kunnolla tiedä, mistä ne ovat alunperin lähtöisin. Myös kahtiajakautuvuus luo oman jännitteensä työlle: toiset ovat ankarasti tatuointeja vastaan, toiset taas peittävät niillä koko kehonsa.

Perinteiden mukaisesti tämäkään artisti ei ole säästynyt musteelta. Mies on koristeltu useilla tatuoinneilla, vaikka näkyväksi jäävätkin vain käsien kuvat. Joku onkin joskus ihmetellyt, miten tatuoijalla voi olla niin “vähän” leimoja.

Koivurinteen kyynärvarresta luikertelee esiin pieni lohikäärme. Se on hänen ensimmäinen tatuointinsa.

Lohikäärmeen tarina liittyy haluun olla erilainen. Vuosia sitten seitsemäntoistavuotiaan pojan koulussa kellään ei ollut tatuointeja, joten nuori mies päätti marssia tatuointiliikeeseen. Mitään lupia ei kyselty, ja niinpä tuo itsepiirretty eläin on kulkenut siitä asti Koivurinteen iholla.

Nuoresta iästä ja ensimmäisestä tatuoinnista huolimatta kotona ei huudettu. Koivurinteen äiti tosin toppuuttelee vieläkin tatuointien ottamista, mikäli huomaa poikansa iholla uusia kuvia. Parrakas mies hymyilee ja kertoo pilke silmäkulmassa, että jotkin tatuoinnit on hyvä pitää mahdollisimman pitkään piilossa. Mutta niistä ei puhuta tässä jutussa sen enempää.

Siirrymme kahvittomasta kahvinurkkauksesta Koivurinteen omaan tatuointiloosiin. Vaaleansinisillä väliseinillä aidattua koppia koristavat vanhat lehtijutut, musteväripullot ja erilaiset tatuointikirjat. Katosta roikkuu Thaimaan-reissulta tuotu pallokala, jota penkissä istuvat asiakkaat tavallisesti ihmettelevät.

Usein asiakkaat marssivat liikkeeseen nopean ajan toivossa, mutta tämän tästä pyydetään myös päästä tietyille artisteille. Putkalaiset kannustavatkin asiakkaita tekemään taustatyötä ja käymään läpi tatuoijien töitä kuvagallerioista.

Koivurinteelläkin on kanta-asiakkaita, jotka kuluttavat tatuointipenkkiä enemmän kuin muut. He myös seuraavat artistia aktiivisesti sosiaalisessa mediassa. Varauskirjaa selatessa onkin aina mukava huomata, että tuttu tyyppi on taas tulossa käymään.

Artistin ja asiakkaan välinen suhde on melko intiimi ja henkilökohtainen, vaikka suurin osa asiakkaista on täysin tuntemattomia. Ihmiset ovat erilaisia, eikä artistikaan jaksa aina olla sosiaalisella päällä. Työn parasta antia on kuitenkin nähdä asiakkaiden ilahtuneet reaktiot, kun kuva on valmis.

Tatuoinneilla elävä mies osaa kuitenkin sanoa ei, ja hän on kieltäytynyt monta kertaa tatuoinnin tekemisestä. Asiakkaan parhaan ystävän tekemä piirrustus saattaa toimia ehkä kuvana, mutta ei tatuointina.

Joskus kuvaehdotuksista taas näkee heti, että ne eivät toimi nuorella asiakkaalla enää kolmenkymmenen vuoden kuluttua. Tällöin mies tekee kuvalle muokkausehdotuksia tai jättää sen kokonaan tekemättä.

– Jokaisella artistilla on oikeus kieltäytyä tatuoinnin tekemisestä, Koivurinne painottaa.

Tatuoinnin tekemisestä ei silti kieltäydytä turhaan, ja siitä syystä artistit joutuvat välillä vaikeidenkin haasteiden eteen. Koivurinteelle päänvaivaa aiheuttavat monimutkaiset kuvat hankalissa paikoissa. Vaikeinta yksittäistä tatuointia kysyttäessä hän ei kuitenkaan osaa vastata.

– Sellainen voi olla vasta tulossa.

Vaikka päivät venyvät pitkiksi, Koivurinne ehtii tehdä muutakin kuin tatuointeja. Vapaa-ajallaan hän maalaa, viettää aikaa ystävien ja läheisten kanssa sekä haaveilee lomasta. Vapaapäivistä haaveilu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kotona otettaisiin rennosti, vaan työt seuraavat usein kotiin.

– Kotona nukutaan huonosti ja liian vähän.

Koivurinne hiljenee hetkeksi. Musiikki tuntuu menettäneen kärkevän asenteensa muuten äänettömässä liikkeessä. Ehkä on aika päästää putkalainen kotiin nukkumaan.

Historialliset tatuoinnit:

  • Jäämies Ötziltä on löydetty 61 tatuointia. Ne on tehty painelemalla pieniä reikiä ihon pintaan ja hieromalla kivihiiltä pistokohtiin.
  • Antiikin Kreikassa tatuointeja pidettiin barbaarisina. Niillä merkittiin orjia, gladiaattoreita ja rikollisia.
  • Merimiehet antoivat alkuasukkaiden tatuoida itseään. He myös toivat tatuoituja alkuasukkaita näytille Eurooppaan.
  • Lähetyssaarnaajat yrittivät kitkeä tatuointikulttuuria vetoamalla Raamattuun.
  • Natsi-Saksassa käytettiin tatuointeja keskitysleirivankien merkitsemiseen.


Kommentti: Musta leima kuuluu kaupunkiin

Tatuointibuumi tuntuu olevan suurempi kuin koskaan. Tribaalikuviot ovat vaihtuneet sulkiin ja arpitatuointeihin. Jokainen tuttu on varaamassa aikaa tatuointiliikkeeseen.

Paitsi maaseudulla, jossa vaalitaan vielä puhdasta Elovenan perinnettä.

Tatuoinnit ovat tavallinen juoruilun aihe. Suvussa päivitellään, jos joku on ottanut mustan leiman käsivarteen tai edes harkitsee sellaista. Ja auta armias, jos tatuointi sijaitsee esimerkiksi kaulassa tai kasvoissa.

"Tatuointi sanoo hyvästit työelämälle."

"Jokaiseen kuvaan kyllästyy."

"Delfiinin kuva näyttää vanhana valaalta."

Kauneuden sijaan mietitään terveysriskejä.


Minulla ei ole mitään tatuointeja vastaan, jokainen saa tehdä omalle keholleen mitä tahtoo. Osa tatuoinneista on todella kauniita ja pukee kantajaansa. Mutta silti: jokin vanhoillinen ajatus asuu minunkin päässäni.

Siksi tatuoijan haastatteleminenkin jännitti. Tuntui kuin olisin ollut menossa leimattavaksi. Jännitys helpotti, kun vastassa olikin tavallinen tyyppi eikä mielikuvitukseni ilkeä karju. Tatuointistudio oli jopa innostava ja mielenkiintoinen, ei yhtään pelottava. Olo oli kuitenkin välillä hieman ulkopuolinen.

Mutta kuka tietää: ehkä minäkin joskus kaupunkilaistun ja otan pienen mustan merkin ihooni.

Sini Liikanen

"Jokin vanhoillinen ajatus asuu minunkin päässäni"
Haastattelu on osa projektia, jossa Voionmaan opiston toimittajaopiskelijat ideoivat ja toteuttivat juttuja Reunamediaan keväällä 2017.

Jaa juttu:

Reunamedian mielenkiintoisimmat jutut suoraan sähköpostiisi. Ei roskapostia.