Some syrjäytti kirjat elämästäni – Kalenterikarju neuvoo tien Twitteristä takaisin kirjojen äärelle

Some syrjäytti kirjat elämästäni – Kalenterikarju neuvoo tien Twitteristä takaisin kirjojen äärelle

Reunan Sami huomasi viime vuonna, että yritykset lukea kirjoja päättyivät ennen aikojaan. Laitteiden ääressä puuhaaminen ja sosiaalisessa mediassa poukkoileminen ovat vieneet keskittymiskyvyn. Uuden vuoden lupauksena hän ottaa etäisyyttä sinisestä hehkusta ja antaa enemmän tilaa kirjoille. Sitä varten hän kysyi apua Mikko “Kalenterikarju” Toiviaiselta, joka osaa olla sekä aktiivinen sosiaalisessa mediassa että raivata tilaa lukuhetkille.

Seuraan silmäluomet lupsuen, kun mies nimeltä Winston Smith keskustelee vanhan miehen kanssa pubissa. Smith tarjoaa miehelle olutta, ja vastalahjaksi mies kertoo tarinoita vanhoista ajoista. Pian miehet tekevät lähtöä, sillä vanha mies haluaa näyttää Smithille jotain tärkeää.

Hetkinen. Missä välissä ajauduimme juuri tähän pubiin, ja miksi tämä vanha mies on tärkeä? Mihin oikeastaan tästä on tarkoitus jatkaa?

Herään pienestä horroksestani ja alan käännellä kymmenkunta sivua taaksepäin. Olen ohittanut koko kohtauksen motiivin, joten kaikki tuntuu irralliselta. Hankalaa antaa mielikuvituksen ottaa valta, kun ei ole mitään käsitystä, miksi ja miten hahmot ovat tilanteeseen päätyneet.

Nolla, pyöreä nolla. Se on vapaa-ajalla loppuun lukemieni kirjojen määrä viime vuonna. Se ärsyttää ja hävettää.

Haaveeni on ollut jo pitkään lukea George Orwellin klassikkoteos 1984 englanniksi. Yritin sitä joskus suomeksi, mutta ehkä minulla oli kankea käännösversio, sillä kyllästyin jo ennen puoltaväliä.

Orwell on mielestäni vähän turhan poukkoileva, mutta kiinnostus on kääntämättömän version parissa suurempi kuin suomennoksen kanssa. Nyt keskittymistäni haittaa uusi ongelma: laitteiden näyttöjen hehku. Eikä 1984 ollut hektisen aivotoimintani ainoa uhri, sillä yritystä oli: muun muassa John Steinbeckin Vihan hedelmät, Dan Fanten Korkinimijä ja Arto Salmisen Varasto hiipuivat mielestäni ennen viimeisiä sivuja.


Opin lukemaan nelivuotiaana. Aku Ankoista kaikki alkoi, sitten koluttiin Bertin päiväkirjat ja Reuhurinteen ala-asteet läpi. Ensimmäiset Harry Potterit tuli ahmittua saman tien, kun ne Suomessa julkaistiin.

Olen aina ollut kuitenkin melko nörtti. Viihdyn laitteiden ääressä. Olin 13, pahimmassa teini-iässä, kun Harry Potter ja Feeniksin kilta ilmestyi. Harry Potterin angsti valtasi ainakin kolmasosan kirjasta, joka on vieläpä kirjasarjan paksuin. Se oli minulle liikaa, kiinnostukseni lopahti.

Sen jälkeen olen lukenut kaunokirjallisuutta vain silloin tällöin, milloin H.P. Lovecraftin hämärää kauhua tai Hunter S. Thompsonin happoista gonzoa. Kuluttamani painomuste on pääsääntöisesti ruiskittu sanomalehtipaperin pintaan. Vaikka netistä on tullut journalismin tärkein julkaisualusta, en pysty ihan heti kuvittelemaan elämää ilman postiluukusta kolahtavaa sanomalehteä.

Mitä enemmän kirjoitettu sana on siirtynyt internettiin, sitä enemmän olen lukenut sinisen hehkun ääressä. Netin tekstisisältö on kuin räätälöity aivoilleni: nopeaa, tiivistettyä ja monipuolista tietoa. Se on toimittajan mielelle otollista, koska ammattiin kuuluu maailman tapahtumien tiivistäminen pähkinänkuoreen.

Olen huomannut sen, että minun on ollut yhä vaikeampaa löytää aikaa ja motivaatiota keskittyä satoihin sivuihin. Kirjat eivät meinaa pysyä kädessä, vaikka haluaisin lukea journalismin lisäksi fiktiota.

Tunnustan yhdeksi pahimmista synneistä suorittamisen. Kaikella tekemiselläni on pakko olla jonkinlainen maali, ja minun on hyödyttävä tuloksesta.


Tohtori Alice Sullivan on tehnyt laajaa tutkimusta Lontoossa sijaitsevassa UCL Institute of Educationissa (IOE) vapaa-ajan lukemisen vaikutuksista ihmisiin. IOE on yksi maailman tunnetuimpia opetukseen keskittyviä yliopistoja.

Sullivan kirjoitti tutkimustyöstään The Guardianiin vuonna 2013. Sullivan on mukana tutkimuksessa, jossa on seurattu 17 000:nnen vuonna 1970 syntyneen britin lukuharrastusta ja sen vaikutusta esimerkiksi näiden koulumenestykseen.

Otannasta valittiin 16-vuotiaina kognitiivisiin kokeisiin 6 000 lasta, joilla on jotakuinkin sama sosiaalinen tausta. Ne, jotka olivat lukeneet kymmenvuotiaista lähtien useammin kuin kerran viikossa, menestyivät muita paremmin. Heillä oli laajempi sanavarasto ja he olivat lahjakkaampia myös matemaattisissa tehtävissä.

Sullivan väittää tulosten perusteella, että lukeminen paitsi kehittää sanavarastoa, myös auttaa kehittämään luovuutta ja keksimään uusia ideoita. Huvin vuoksi lukeminen opettaa keskittymistä, mikä edesauttaa oppimista yleisesti.

Tutkimukseen osallistuneita on haastateltu tasaisin väliajoin, viimeksi vuonna 2012. Viime lokakuussa pitämässään luennossa Sullivan esitteli tutkimuksen tuoreimpia havaintoja: nelikymppisen sanavaraston laajuus oli selkeästi kytköksissä siihen, kuinka usein he lukivat teini-ikäisinä. Laajin sanavarasto oli niillä, jotka lukivat highbrow- eli korkeakulttuurista kirjallisuutta.


Vaikka tekstikentän vierittäminen peukalolla on lukemista sekin, nykytiedon valossa painomuste eseen uppoutuminen on kuitenkin kehittävämpi tapa lukea. Kuka tahansa aktiivisesti Facebookia, sähköpostia ja Twitteriä seuraava nyökyttelee jo tässä vaiheessa, kuinka hektiseksi lukeminen älypuhelimella menee.

Guardian raportoi Norjan Stavangerin yliopiston tutkimuksesta, jossa lukulaitteilla lukevien keskittymiskyky havaittiin merkittävästi heikommaksi kuin painettuja kirjoja lukevien. Kindle-lukulaitteella jännäriä lukeneet muistivat tapahtumat kehnommin kuin ne, jotka lukivat sen perinteisen kirjan sivuilta.

Johtava tutkija Anne Mangen kertoi Guardianille epäilevänsä syyksi sitä, että näytöllä lukeminen on aivoille paljon hektisempää kuin paperisivun kääntäminen. Paperin tekstuurin käpälöinti stimuloi aivoja hellemmin ja antaa tunteen etenemisestä, Mangen arvioi.

Paperinen tuote myös rasittaa silmiä lukulaitetta vähemmän, mikä edesauttaa rauhoittumista ja siten keskittymistä.


Lukemisen hyötyjen listaaminen on kieltämättä jokseenkin uusliberaali tulokulma. Tampereen yliopiston kirjallisuudentutkija Maria Mäkelä kertoi Ylen haastattelussa ärsyyntyvänsä lukuisista uutisista ja artikkeleista, joissa väitetään lukemisen olevan oikotie onneen ja kehittävän empatiakykyjä. Lukemisesta tehdään fitnessiä, eikä se miellytä.

Tunnustan yhdeksi pahimmista synneistä suorittamisen. Kaikella tekemiselläni on pakko olla jonkinlainen maali, ja minun on hyödyttävä tuloksesta.

Kaunokirjallisuuden kohdalla tilanne on toinen, koska sen parissa tulisi nauttia mielen luomista maisemista ja antaa tunteiden olla tarinan vietävänä. Tai näin ainakin olen romantisoinut lukemisen päässäni.

Koska muu viihde on ajanut kirjojen ohi, tarvitsee lukuharrastus puolelleen lisää tukea. Siksi pragmaatikkona on hyvä istuttaa mielen syövereihin ajatus siitä, että kirjojen parissa voi viihtyä, mutta lukeminen myös kehittää ajatteluani.


Päästäkseni takaisin kirjojen maailmaan päätin kysyä apua Mikko “Kalenterikarju” Toiviaiselta. Hänet tunnetaan muun muassa Rosvot-blogin musabloggaajana, Kosmos-kustannuksen tiedottajana ja nykyään Splay Suomen talent managerina sekä tubettajana.

Toiviainen aloitti viime keväänä Pojatkin lukee -kampanjan, jonka tarkoitus on innostaa miehenalkuja kirjojen ääreen. Suomalaisten nuorten lukuinnokkuus kun on kansainvälisen vertailun häntäpäässä.

Toiviainen on erittäin aktiivinen sosiaalisen median kanavissa, mutta lukee silti paljon. Siksi kysyn häneltä, kuinka hän raivaa tilaa älylaitteilta kirjoille. Näin hän kertoi sähköpostitse:

– Pyrin lukemaan kirjoja arkisin kolmesti päivässä: aamulla junassa matkalla töihin (15min), iltapäivällä junassa matkalla kotiin (15min) ja illalla ennen nukkumaan käymistä sängyssä (30min–1h). Kun on selkeä toistuva lukurytmi, mieli tottuu siihen ja alkaa jopa odottaa sitä. Työpäivän aikana tulee luettua myös kaikenlaisia tekstejä eri someista ja medioista. Töiden jälkeen fyysinen kirja tuntuu kuitenkin itselleni sopivammalta lukemisen muodolta. Kun toimistossa katselee näyttöä koko päivän, tuntuu paperikirja sylissä ihanalta eskapismilta, arjen luksukselta.

Kirjoista kannattaa pitää kiinni. Oli motiivi sitten viihtyä tai vain ymmärtää vaikkapa Paperi T:n kappaleiden viittauksia. Sitten osaa loukkaantua, jos kutsutaan Henry Millerin romaanin naiseksi.


Sorrun herkästi useammalla laitteella näpräilyyn kerralla, minkä jälkeen yhteen asiaan keskittyminen vaatii ty ötä. Onko sinulla konsteja kehittää keskittymistä?

– Luulen, että eniten omaan keskittymiseensä voi vaikuttaa tilalla, jossa lukee. Muut virikkeet kuten TV, kännykkä, tietokone ja muut älylaitteet kannattaa jättää toiseen huoneeseen ja jos mahdollista, laittaa ne äänettömälle. Jos lukee tietokoneella tai padilla, kannattaa sulkea Wi-Fi, jotta sosiaalisten medioiden pälyily ainakin hivenen hankaloituu. Jonkinlaisilla pomodoro-ohjelmilla voi ymmärtääkseni myös laittaa esimerkiksi läppäriin aikalukon, jolloin nettisivuja ei voi käyttää tiettynä aikana , mutta itselläni ei ole kokemusta sellaisista.

– Ajattelen, että keskittymistä voi harjoittaa muutenkin vieroittautumalla älylaitteista tai aikatauluttamalla somettamistaan. Suosittelen myös vähentämään kaiken multitaskaamisen minimiin, etteivät aivot totu jatkuvaan hälinään ja virikkeiden tarpeeseen. Yhteen asiaan kerrallaan keskittyminen lisää mielestäni kaikkea tehokkuutta.


ykö sinulle ikinä niin, että olet mennyt useita sivuja eteenpäin ja huomaat olleesi ihan muissa ajatuksissa? Mitä teet silloin, suljetko kirjan ja yrität my öhemmin uusiksi vai palaatko suorilta takaisin?

– Kaikille käy varmasti niin välillä. Jos esimerkiksi ajatukset laukkaavat stressaavan työpäivän jälkeen, kannattaa jättää kirja vähäksi aikaa ja vaikka tiskata tai käydä ulkoilemassa. Jos häiritsevän asian saa ratkaistua ja pois mielestä, on lukeminen helpompaa. Välillä myös väsymys vie voiton. Jos ajatukset harhailevat tekstin äärellä, voi vika olla tietenkin myös kirjassa – kaikki kirjat eivät kiinnosta yhtä paljon , ja toiset vaativat lukijaltaan enemmän kuin toiset.

Pyysin myös toimittajaystäviäni Säde Mäkipäätä ja Sandra Järvenpäätä jakamaan vinkkejään. Rautalankamalli aloittelijalle kuuluu näin: hampaiden pesun jälkeen puhelin pois, kauas pöydän toiselle reunalle ja kirja käteen. Päivällä voi laittaa vaikkapa ajastimen puoleksi tunniksi, jolloin välttyy tuntemukselta, että aikaa käyttäisi jollain tavalla väärin.

Erinomaisen kirjan tunnistaa siitä, että siitä ei millään malttaisi pysytellä erossa. Ehkä en ole löytänyt itselleni sopivia kirjoja, mikä on osaltaan johtanut lukemattomuuden tielle.


Onneksi kaikki lukeminen kehittää, eli toivoton tilanteeni ei ole. Enkä kadu lainkaan niitä lukemattomia tunteja, jotka olen käyttänyt tänä vuonna mielettömän hienojen dokumenttielokuvien katsomiseen. Mutta kaunokirjallisuuden yleissivistävään ja mieltä kehittävään vaikutukseen minulla on kaipuu.

Kirjoista kannattaa pitää kiinni. Oli motiivi sitten viihtyä tai vain ymmärtää vaikkapa Paperi T:n kappaleiden viittauksia. Sitten osaa loukkaantua, jos kutsutaan Henry Millerin romaanin naiseksi.

Uudenvuodenlupaukset ovat korneja, mutta teen sellaisen silti. Tuijotan tästä alkaen vähemmän tyhjänpäiväistä huutelua Twitterissä ja tartun enemmän kirjoihin.

Tartu näihin kirjoihin

Pyysin Toiviaiselta, Mäkipäältä ja Järvenpäältä kirjasuosituksia. Ehkä niistä löydän sen kirjan, joka kykenee ottamaan tilansa Netflixin ja somen keskellä.


Mikko Toiviainen suosittelee:

Ulla-Lena Lundberg: Jää

– Lundbergin 2014 ilmestynyt Finlandia-palkittu romaani palautti uskoni suomalaiseen kaunoon ja sai minut vuosien jälkeen taas lukemaan. Lundbergin lauseet virtaavat varmasti kuin vesi, ja Peter Kummelin perheen Marsipaanisotilas-kirjassa alkanut sukukronikka saa ansaitsemansa jatkon.


Haruki Murakami: Kafka rannalla

Tutustuin Murakamin tuotantoon vuoden 2015 syksyllä 1Q84-trilogialla. Sittemmin olen lukenut lähes koko Murakamin suomennetun tuotannon. Murakamin kirjoissa tärkeintä on tunnelma ja eri kirjalliset maailmat, joissa yhdistyy pop-kulttuuri, scifi, romantiikka, fantasia ja maaginen realismi. Kafka rannalla on monisyinen ja eri aikatasoilla etenevä kutkuttava tarinakudelma, jota haluaa oikein hillota yöpöydällä, jotta se kestäisi vielä vähän pidempään.


Ernest Hemingway: Vanhus ja meri

– Mikäli paksut kirjat hirvittävät, kannattaa lukeminen aloittaa tästä. Ajatuksia herättävä klassikko vähän päälle 100 sivussa. Vastaavasti voi upota johonkin omasta lapsuudesta/nuoruudesta tuttuun teokseen ( toim.huom. omalla kohdallani Astrid Lindgren, Tove Jansson ja Roald Dahl toimivat vieläkin) lukemisen kynnyksen madaltamiseksi ja edetä myöhemmin pidempiin ja vaativampiin teksteihin.

Säde Mäkipää suosittelee:

Juha Kauppinen ja Sampsa Oinaala: Talvivaaran vangit

Olen yleensä fiktion ystävä, joten tartuin tähän skeptisissä tunnelmissa. homma vei kuitenkin täysin mukanaan, sillä Talvivaaran tapauksessa totuus on tarua ihmeellisempää. Kerronta oli sujuvaa, vaikka lukijalle pommitettiinkin napakkaa faktaa kirjassa hyvin paljon. Vähän kuin tiukka trilleri.


Sandra Järvenpää suosittelee:

Hannele Koivunen: Hiljainen tieto

– Kirja käsittelee tiedostamatonta periytyvää tietoa, meditaatiota ja ylipäänsä tietoisuutta ja tiedostamatonta eri kulttuureissa. Niin avartava ja hyvin kirjoitettu. Luin melkein päivässä.

Jaa juttu:

Reunamedian mielenkiintoisimmat jutut suoraan sähköpostiisi. Ei roskapostia.