Karvojen ajelematta jättäminen on vaatinut enemmän tahdonvoimaa kuin jatkuva sheivaaminen – karvattomuuden ihanne on naisissa syvällä

Karvojen ajelematta jättäminen on vaatinut enemmän tahdonvoimaa kuin jatkuva sheivaaminen – karvattomuuden ihanne on naisissa syvällä

Lopetin kainaloideni ajelun vuodenvaihteessa. Omien karvojeni hyväksyminen on saanut minut muistelemaan sitä, miten suhtauduin ihokarvoihin kasvaessani.

Muistan yhä, kun ihokarvojani kommentoitiin ensimmäistä kertaa. Olimme mökillä. Minulla oli päälläni Espanjasta ostettu punainen hame. Silloin isosiskoni kaveri kysyi häneltä peittelemättä:

– Siskosi ei taida vielä sheivata?

Sinä iltana leikkelin säärikarvojani keittiösaksilla. Olin juuri päässyt neljänneltä luokalta.

Kasvavat tytöt eivät näe ajelemattomia naisia juuri missään. Mainoksissa tai televisiossa ei karvaisia kainaloita näy, rehottavista bikinirajoista puhumattakaan. Kun kainaloihini alkoi ensimmäisen kerran kasvaa karvoja, olin suorastaan järkyttynyt. En ollut koskaan edes ajatellut, että nainen voisi kasvaa karvaa sellaisesta paikasta.

Yleisradion teettämän kyselyn mukaan 92 prosenttia naisista ajelee kainalonsa, 53 prosenttia bikinialueensa ja vain neljä prosenttia ei sheivaa lainkaan. Lähes 40 prosenttia miesvastaajista pitää sheivaamattomia sääriä epäeroottisina, ja viidesosan mielestä ne kertovat laiskuudesta. Lähes 90 prosenttia vastanneista kertoo motivaation karvojen poistoon kumpuavan ulkonäkösyistä. Kun lähes koko väestö on tarttunut höylään, ei liene ihme, että nuori yllättyy kehostaan puskevan karvan määrää.

Sinä iltana leikkelin säärikarvojani keittiösaksilla. Olin juuri päässyt neljänneltä luokalta.

Ihokarvojen ajelu ei toki ole uusi keksintö. Jo muinaisessa Egyptissä karvoja hiuksista lähtien pidettiin epäsiisteinä. Ylhäistössä kaikki karvat ajeltiin pois, ja niiden tilalla käytettiin peruukkeja ja meikkiä. Keskiajalla ajeltuja karvoja taas pidettiin siveellisyyden merkkinä. Ensimmäinen naisille suunnattu höylä on tullut markkinoille 1915. Ihokarvojen vahaamiseen tarkoitetut välineet tulivat puolestaan kauppoihin 1960-luvulla.

Naisten täysi karvattomuus on länsimaisessa kulttuurissa kuitenkin suhteellisen nuori ilmiö. Vielä 1980-luvulla suurin osa naisista ei sheivannut kainaloitaan tai bikinirajaansa. Nykyään karvoja aletaan ajella pois heti, kun niitä alkaa kasvaa, ja se nähdään luonnollisena. Minullekin ensimmäisen höylän osti äiti, pyytämättä.

Kun olin sheivannut kainaloni kerran, jatkui perinne yli kymmenen vuotta. Kainaloiden pitäminen sileänä oli kuin hampaiden harjaus. Yhdistin sen kauneusihanteiden lisäksi hyvään hygieniaan. Nyt, kun olen antanut karvojen kasvaa muutaman kuukauden, ymmärrän ettei asialla ole juurikaan tekemistä puhtauden kanssa. Kainaloni eivät haise, enkä myöskään hikoile aiempaa enemmän. On kuin karvojen kuuluisi luonnostaan olla siinä.

Parisuhteet tuovat oman paineensa karvojen poistolle. Jokaisella tuntuu olevan mielipide siitä, miten naisen kuuluisi karvansa ajella. Kun googletan hakusanoilla Naiset ja karvat, on jo toisena ehdotuksena otsikko ”Pitääkö naisen olla karvaton? Miehet vastaavat!”.

Olen saanut loputtomasti ehdotuksia entisiltä kumppaneiltani.

Eräs ylisti minulle luonnollisia kavereitaan, jotka eivät ajele itseään, mutta vinkkasi kuitenkin alkavasta sängestäni minulle hyvin nopeasti. Se, että käsikarvani olivat kumppanini vastaavia pidemmät, oli eräälle loputon riemun aihe. Kun yksi ehdotti meidän ryhtyvän posliinipariskunnaksi, olin jostain syystä minä meistä ainut, joka päätyi sheivaamaan.

Kainaloni eivät haise, enkä myöskään hikoile aiempaa enemmän.

Viime vuosina kasvanut oman kehon rakastamisen arvostus on osaltaan helpottanut naisten painetta ihokarvoistaan. Näyttelijät, kuten Julia Roberts ja Jemima Kirke, ovat vilkutelleet punaisella matolla kainalot ajamatta. Kainalokarvoja on jopa alettu värjätä shokkiväreillä niiden olemassaoloa korostaen.

Vaikka naisten karvojen haluaisi olevan yhdentekevä ja luonnollinen asia, on niiden ajelematta jättäminen yhä kannanotto, punaisella matolla tai ei.

Viimeksi työn aloittaminen siistiä pukeutumista vaativassa ympäristössä sai minut sheivaamaan kainaloni muutaman viikon kasvatuksen jälkeen. Kukaan ei pyytänyt minua, mutta tunsin itse olevani siivoton. Olen myös sheivannut bikinialueeni vain gynekologilla käyntiä varten. En tiedä, onnistuvatko tänäkään kesänä ensimmäiset shortsikelit ilman talven ajan koko komeudessaan pitkissä housuissa piilotelleiden säärikarvojen ajelua.

Olen nyt 22-vuotias ja näen ensimmäistä kertaa elämässäni karvat, jotka kasvavat kainaloihini luonnostaan. Moni ikäiseni ei ole nähnyt niitä koskaan.

En tiedä, aionko pitää kainaloni tällaisina ikuisesti. Tästä lähtien voin kuitenkin tehdä sheivauspäätökseni tietäen molemmat vaihtoehdot. Ihokarvojen ajelun ei pitäisi olla jotain, mikä tehdään sosiaalisesta paineesta, vaan sen pitäisi olla oma valinta. Niin nuorilla tytöillä kuin aikuisilla naisillakin.

Jaa juttu:

Reunamedian mielenkiintoisimmat jutut suoraan sähköpostiisi. Ei roskapostia.